Tuli tänään palattua tenttiviikoksi takaisin Balille kolmen yön Yogyakartareissun jälkeen. Tästä lisää myöhemmin, mutta näköjään mulla on jäänyt julkaisematta viikon vai kahden vanha juttu jota olin jo tänne kirjoitellut.
Lähdettiin ajamaan kahdeksalta aamulla Balin läntistä rannikkoa kohti Medewin kylää, jossa on ranta huikeilla aalloilla surffibreikeillä. Kahden ja puolen tunnin ajon jälkeen saavuttiin perille ja aallot tosiaan oli aivan omaa luokkaansa. Kuitenkin kun päästiin veteen saatiin todeta että aallot oli kooltaan aivan liian haasteelliset meille.
|
Medewin ranta low tiden aikaan, high tidilla vesi tulee kuvauspaikalle asti |
Päätettiinkin 3h melomisen jälkeen lähteä kiertelemään lähialuetta skoottereilla. Ajettiin yksi tie päähän ja tien päästä lähti todella kapea laatoitettu polku jyrkästi alas viidakkoon. Polun alussa oli kyltti jossa meidän sanakirjan mukaan sanottiin "military area, wild animals"..
|
Maisemaa skootterin päältä |
|
Riisipeltoa Medewissä |
|
Viidakkoon vievä tie.. |
No tottakai ajettiin polkua skoottereilla. Muutama kilometri päristeltiin koko ajan kapenevalla "polulla" ja välillä rengas luiskahti pois laatalta. Oli muuten välillä kiva pudotus vieressä ja hieman jännitti tasapainotella renkaan levyisellä kaistalla. Parin kilometrin jälkeen tie kaartui ylämäkeen ja ilmeisesti ajettiin jonkunnäköisen vuoren rinnettä. Pian vastaan tuli muutama indonesialainen viidakkomies kiväärit kädessä ja kyseli millä asioilla liikutaan siellä. Hetken jo mietitytti et kuinka tässä käy, mutta päästiin jatkamaan matkaa. Tuntui että oltiin jo aika korkeella koska tuntui paineen muutosta ajaessa, mutta sitten alkoi satamaan ja tehtiin päätös että pakko lähteä alas, koska liukkaalla ja mutaisella tiellä sieltä alas pääseminen ois ollut vieläkin enemmän hengenvaarallista ellei jopa mahdotonta, samoin alkoi bensatankki kolistella tyhjyyttään ja aurinko laskea. Mikä kokemus oiskaan ollut jäädä villieläinten kanssa viidakkoon tyhjällä bensatankilla yöksi :( Päästiin pois tolta viidakkopolulta ja saman tien alkoi satamaan vettä toden teolla. Tosiaan jos oltais hetkikin aikailtu niin ois voinut olla vitsit vähissä :)
Viidakkoretken jälkeen yksi meidän porukasta joutui kadulla skootterin yliajamaksi ja tuli pahaa jälkeä. Ilta kuluikin paikallisessa sairaalassa ja poliisiasemalla kuulusteluissa, minkä jälkeen lähdettiin kuun valossa takaisin kohti Kutaa, että saatiin kolariin joutunut saksalainen kunnon tutkimuksiin Siloamiin. Jäipähän ainakin tämäkin retki mieleen..
Huomenna on ensimmäinen päivä final exameita, tenttejä on taas kaksi päivässä kolmena päivänä. Sen jälkeen koulu on taputeltu valmiiksi. Aika on mennyt todella nopeasti, onneksi vielä on hetki aikaa lomailla tämän rankan opiskelukevään jälkeen… Viimeinen tentti ja koulun loppuseremonia on keskiviikkona vappuaattona, ja koulun jälkeen vietetään vappua Balilaiseen tapaan. Lisäksi ensi perjantaille on varattuna lentoliput mun lähestulkoon toiseen kotimaahani, Australiaan!